[et_pb_section fb_built=”1″ theme_builder_area=”post_content” _builder_version=”4.21.2″ _module_preset=”default”][et_pb_row _builder_version=”4.21.2″ _module_preset=”default” theme_builder_area=”post_content”][et_pb_column _builder_version=”4.21.2″ _module_preset=”default” type=”4_4″ theme_builder_area=”post_content”][et_pb_text _builder_version=”4.21.2″ _module_preset=”default” theme_builder_area=”post_content” hover_enabled=”0″ sticky_enabled=”0″]

Olen tällä artikkelillani tarttumassa kirjallisuuden suureen nimeen ja hänen tuotantoonsa. Koen

itseni todella pieneksi tämän jättiläisen rinnalla. Mitä sanottavaa minulla voisi olla miehestä, joka aikanaan

loi yhtenä ensimmäisistä kirjailijoista pohjan eniten maailmassa rakastamalleni genrelle?

Mitä todella kiinnostavaa sanottavaa minulla voisi olla itsestäni, tähän kirjallisuuslajiin aikanaan ala- ja

yläasteen taitteessa tarttuneesta, jolle juuri fantasia osoittautui pelastukseksi maailmassa, joka oli vähällä

murtaa minut ennen kuin elämä ehti edes kunnolla alkaa?

Tolkien oli anglosaksisten kielten tutkija ja opettaja Oxfordin yliopistossa. Hänen

rakkautensa ja asiantuntemuksensa Euroopan mytologiaan, myös Suomen kieleen ja Kalevalaan, näkyvät

Tolkienin tuotannossa.

Tolkienin suurtyö, Taru sormusten herrasta, on minulle lähes Raamattuun verrattavissa oleva teos. Sen

juoni ja henkilöhahmot ovat vaikuttaneet minuun elämän varrella syvästi ja muuttaneet ajatteluani ja

käsitystäni maailmasta pysyvästi.

Tolkien avasi minulle maailmankuvan, jossa voi tapahtua todella vaikeita

ja pimeitä asioita, mutta myös näytti, miten niistä voi selvitä. ”Toivoa on aina olemassa, ”sanoo velho

Gandalf, yksi Tolkienin päähahmoista. Toivo, joka ei kuole synkimmässäkään pimeydessä ja nauraa vasten

pahuuden kasvoja, on Tolkienin ensimmäinen kantava teema läpi koko hänen Keski- Maata käsittelevän

tuotantonsa.

Muistan yhä itseni nuorena, elämän jo varhain kolhuille lyömänä pienenä ihmisenä, jonka käsiin

kirjastoautossa sattuivat ensin C.S.Lewisin Narnia kirjat. Ne olivat rakkautta ensi silmäyksellä. Olin päässyt

kurkistamaan maailmaan, joka tarjosi minulle pakotien oman elämäni silloin lähes sietämättömistä oloista.

Maailmaan, jossa tapahtui todella pahoja, pimeitä tai julmia asioita, mutta jossa myös selvittiin niistä

toivon, ihmisen sisäisen voiman ja magian avulla. Kysyessäni kirjaston aikuiselta lisää

samanlaista lukemista, minulle suositeltiin pian Tolkienin Tarua sormusten herrasta.

En tarttunut siihen moneen vuoteen, kenties aavistaen miten syvän ja pysyvän jäljen kyseinen kirja minuun

jättäisi. Luin muuta, ja niin tutustuin Ursula K. LeGuinin Maamereen, Edgar Rice Burroughsin vähemmän

tunnettuun Mars sarjaan ja lukuisaan joukkoon yksittäisiä fantasia- ja scifi kirjoja. Olin jo aikuisuuden

kynnyksellä, 16- tai 17-vuotias, kun lopulta päädyin lukemaan Tarun sormusten Herrasta.

Kokemukseni mukaan elämässä sattuu usein tarpeellisia asioita juuri oikealla hetkellä. Näin kävi tämänkin

kirjan kanssa. Se pimeä, mitä omassa elämässäni oli koko lapsuuden ja teini-iän pyörinyt, tiivistyi yläasteen

loppupuolella ja ammattiopintojen alussa. Kuljin muutaman vuoden itsetuhoisten ajatusten painamana,

sellaisessa pimeydessä, että en toivoisi sitä kokemusta kenellekään toiselle ihmiselle. Tolkienin kirjan

lukeminen avasi minulle uudenlaisen ajattelutavan ja antoi rohkeutta jatkaa elämää

tilanteessa, jossa lähes päädyin lopettamaan sen.

Hänen kertomuksensa pikkuisesta hobitista, jonka hellittämätön toivo muutti maailman ja poisti sieltä

pimeyden, loi minulle toivoa, jolla selvisin oman

elämäni pahimmasta vaiheesta yli ja uskalsin jatkaa elämää kaikista kolhuistani huolimatta.

Sen tosiasian rohkea ja rehellinen tunnustaminen, että maailman julmien ja pimeiden puolien kanssa

tekemisiin joutuminen voi haavoittaa jopa suurintakin sankaria ja jättää pysyvän jäljen, sai minut

kuuntelemaan Tolkienia.

Toivolla on varmasti ollut valtava merkitys myös Tolkienille itselleen. Hän kirjoittaa eräässä kirjeessä

tulevalle vaimolleen ”Minun on selvittävä hengissä, jotta juuri keksimäni kieli ei kuole minun mukanani.”

Kyseinen lause löytyy kirjeestä, jonka Tolkien laati ensimmäisen

maailmansodan aikana, ollessaan upseerina Ranskan ja Saksan välisissä juoksuhaudoissa. Niille jotka

tuntevat sotahistoriaa, on selvää, että Tolkien kohtasi juoksuhaudoissa maanpäällisen helvetin.

Uskallan väittää, että pohja Tolkienin elämäntyölle syntyi noina vuosina. Vaikka kaikki alkoikin haltijoiden

kielestä, jonka hän kielitieteilijänä muun muassa suomen ja kymrin kielen pohjalta itse keksi, niin kielen

ympärille syntyi pian kokonainen myyttinen maailma.

Tolkien on itse todennut, että hobitti Frodon paras ystävä, Samvais Gamgi, on toisinto hänen

sotilaspalvelijastaan rintamalla. Sam on oikea toivon ruumiillistuma, jonka rakkaus isäntäänsä kohtaan ja

hellittämätön ja yhtä aikaa pieniin arkisiin asioihin kiinnittynyt toiveikkuus saavat Frodon jaksamaan

tehtävänsä loppuun asti ja selviämään siitä kunnialla. Ilman Samia Frodo olisi ollut tuhoon tuomittu.

Tämä onkin mielestäni Tolkienin toinen kantava teema. Ilman toisiamme, ilman ystäviä tai käsiä jotka

palvelevat salassa ja näkymättömissä sitä mikä on hyvää, totta ja oikein tässä maailmassa, meistä kukaan ei

selviäisi. Tämä teema lyö lävitse koko kirjan. Tolkien tekee erittäin selväksi, että edes suuret ja mahtavat:

sankarit, velhot ja haltijat, eivät selviä ilman toisia, jotka auttavat heitä.

Myös minun elämässäni tämä Tolkien työn lävitse lyönyt toinen teema on osoittanut voimansa. Sillä pian

Tolkienin kirjojen ensimmäisen läpilukemisen jälkeen elämääni käveli eräs nuori mies, josta tuli

myöhemmin aviopuolisoni. Hänen mukanaan elämääni tuli joukko ihmisiä, joista tuli varhaisaikuisuuden

voima ja pelastusrengas. Löysin elämäni ensimmäiset todelliset sielunsukulaiset ja ystäväjoukon, jonka

keskinäinen rakkaus ja luottamus kantoi yli jopa yhden kuolemasta. Kuolema oikeastaan vain lujitti

keskinäisiä välejämme.

Rakkaus on ollut minulle kantava voima koko elämän. Rakkaus on antanut voimaa myös minulle silloin, kun

on pitänyt valita oikean ja helpon välillä. Sellaiset valinnat, etenkin kun ne usein tehdään salaa ja yksin, eivät

ole helppoja kenellekään. Minulle ajatus toivosta, joka ei koskaan kuole ja ajatus siitä, mitä rakastamani

ihmiset sanoisivat valinnoistani, ovat antaneet voimaa tehdä oikein silloinkin, kun se ei ole ollut helppoa.

Tolkienin elämäntyö ja kirjat ovat minulle näin ollen mittaamattoman arvokkaita. Etenkin, kun olen itse

tarttunut viestikapulaan, jota hän ojentaa menneestä eteenpäin hänen kirjojansa lukeville ja toisille, jotka

kirjoittavat itse.

Tolkien tahtoi kirjoillaan luoda Kalevalan kaltaisen myyttisen selityksen sille, mistä Englanti on syntynyt ja

sen asukkaat peräisin. Hän tosin myös sanoi, että luopui koko ajatuksesta jossain kohtaa kirjailijan uraansa,

pitäen sitä liian suurena ajatuksena yhden kuolevaisen tehtäväksi.

Tolkienin koko persoonaan ja elämäntyöhön löi leimansa vakaumus, jonka mukaan tarinoiden tulee

heijastaa jotain ihmistä suurempaa. Ei saarnana, tai allegoriana, vaan hyvänä tarinana, joka puhuttelee

ihmistä epäsuoraan ja jättää tilaa hänen omille tulkinnoilleen.

Minä itse, sekä hänen lukijanaan, että saman kirjallisuuslajin kirjoittajana olen iloinen, jos onnistun

elämässäni tekemään jotakin samankaltaista. Mikäli elämäni osoittaa toivon ja rakkauden voimaan ja

kirjoittamillani tarinoilla ja kirjoilla saan ihmiset ajattelemaan itseään suurempia teemoja, voin sanoa, että

 se kaikki oli sen arvoista.

 

Tämän artikkelin lähteinä on käytetty Tolkienin elämänkertoja, internetistä löytyviä tietoja ja erityisesti Humphrey Carpenterin toimittamaa kirjaa J.R.R. Tolkien: kirjeet

[/et_pb_text][/et_pb_column][/et_pb_row][/et_pb_section]
Kategoriat: Blog

0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *