[et_pb_section fb_built=”1″ _builder_version=”4.21.2″ _module_preset=”default” global_colors_info=”{}”][et_pb_row _builder_version=”4.21.2″ _module_preset=”default” global_colors_info=”{}”][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”4.21.2″ _module_preset=”default” global_colors_info=”{}”][et_pb_text _builder_version=”4.21.2″ _module_preset=”default” global_colors_info=”{}”]
Olen ollut tietoinen ympäristöasioista, eläinten oikeuksista ja siitä, että ne ovat tuntevia olentoja, joilla on sielu lähes niin kauan kuin muistan. Eläinrakas olen ollut pikkulapsesta asti ja luonnosta on tullut minulle pyhä Yhden Elämän ilmentymä, parantumisen paikka, henkimaailman läsnäolon kanava ja kasvilääkkeiden aarreaitta sitä syvemmin, mitä pidempään olen kulkenut henkistä polkua.
Pikkutytön herkkyys kuvitella ja tuntea itsessään se, miltä koirasta, linnusta tai yli kaiken rakastamistani hevosista tuntuu, lapsuuden mustikkaretkien, metsään rakennettujen majojen ja siellä elettyjen jännittävien leikkien, isän kanssa tehtyjen kalareissujen ja tunturivaellusten maaginen lumovoima ja se yhteys, jota koin usein luonnossa itseäni suurempaan syvään rakkauteen jo aivan pienenä, ovat luoneet pohjan sille mitä ajattelen tänään. Olen rakastanut luontoa, kunnioittanut sen ihmeitä ja voimaa ja kokenut luonnon syvästi maagisena asiana koko ikäni.
Uskon, että olen näiden kokemusteni ja tuntemusteni kanssa hyvin tyypillinen suomalainen. Metsä on meillä verissä, me osaamme olla luonnossa aivan toisin kuin monet vieraantuneemmat ihmiset, luonnon pyhyys ja rauha koskettavat meitä. Sammaleen syli tai kuusen kainalo on monille omien kipujen itkemisen ja parantamisen paikka. Kuka meistä ei olisi kiivennyt puuhun ainakin lapsena, uinut järvessä tai istunut nuotiolla pimenevää kesäiltaa tuijotellen?
Ja silti, tiedän ja tiedostan myös sen, että edes Suomessa ei ole enää sellaista lintukotoa, sellaista paratiisia luonnon suhteen, kuin täällä on joskus ollut.
Meistä jokainen tietää, missä tilassa maailma ja luonto ovat nykyään.
- Ilmastonmuutos on kiistämätön, tieteellisesti todistettu fakta.
- Meret, vesistöt, jopa sadevedet ovat täynnä mikromuovia ja muoviroskaa.
- Kalakannat ovat romahtaneet tai romahdusvaarassa ryöstökalastuksen seurauksena
- Kuudes globaali eläinten, lintujen ja hyönteisten sukupuuttoaalto on meneillään koko planeetalla
- Mehiläisten ja muiden pölyttävien hyönteisten määrä vähenee hälyttävästi joka vuosi
- Suomen hiilinielut ovat romahtaneet viime vuonna metsien ennätyshakkuiden takia.
- Sään ääri-ilmiöt kiihtyvät ja niiden vaikutukset näkyvät Suomessakin jo pitkinä kuivuusjaksoina ja kovina, vanhuksille ja perussairaille vaarallisina helleaaltoina.
- Maailma kärsii, köyhimmän globaalin etelän lapset ja naiset, eli ne, joilla ei muutenkaan mitään ole, kuolevat luonnon tuhoamisen seurauksiin.
Rakkaus, jota tunnemme luontoon luonnostamme, ihmisyyden herkimmästä ytimestä saakka, on usein se voima, joka lopulta pakottaa toimimaan, kun näkee että asiat eivät ole oikein. Rakkaus on voima, joka estää kääntämästä katsetta pois, kieltää sulkemasta silmiään ja sydäntään toisten elävien olentojen kärsimykseltä. Rakkaus pakottaa tekemään oikein, vaikka ne valinnat eivät aina ole itselle mukavia tai helppoja.
Mitä rakkaus pakotti minut tekemään?
Rakkaus luontoon ja syvä yhteys luonnon henkimaailmaan tekivät minusta aktivistin.
Liityin Elokapinan riveihin lokakuussa 2021. Siihen syksyyn asti ajattelin, että se mitä teen yksilötasolla, omat valintani, kulutustottumukseni, se mitä syön, millä pesen pyykkini, että en omista autoa ja se ketä äänestän riittävät.
Näin minut oli opetettu ajattelemaan, jo pienestä lapsesta asti saamani luonto- ja ympäristökasvatus koulussa sanoi, että minun yksilölliset kulutustottumukseni, minun äänestyskäyttäytymiseni ja jätteideni lajittelu asianmukaisesti riittävät.
Siihen syksyyn sakka myös ajattelin, että minulla ei ikään kuin ole oikeutta toimia aktivistina, ei oikeutta pitää meteliä näkemäni vääryyden korjaamiseksi, ei oikeutta ryhtyä vaatimaan poliitikoilta, päättäjiltä ja suuryrityksiltä vastuunkantoa.
Miksi?
Sen takia, että tiesin ja tiedän varsin hyvin, että kulutustottumukseni ja omat valintani olivat ja ovat yhä kaukana täydellisestä. Minä syön lihaa. En todellakaan jaksa ajatella joka ikisen oman tai lasteni vaatekappaleen kohdalla sen tuotantoketjun eettisyyttä alusta loppuun asti ja tehdä sen pohjalta vain täydellisiä valintoja.
Minä teen virheitä ja oikaisen toisinaan kulutustottumuksissa vasten parempaa tietoani, koska elämä ja sen vaatimukset vievät voimia. Aika, rahavarani ja jaksaminen eivät yksinkertaisesti riitä siihen, että kykenisin olemaan omassa elämässäni, jokaisessa valinnassani täydellisen eettinen ja oikea.
Kuitenkin syksyllä 2021, monen asian, opitun tiedon ja kokemusteni summana oli suuri oivallus: Minun ei tarvitse olla muutosta vaatiakseni ensin itse täydellinen ihminen, koska elän epätäydellisessä, kärsivässä ja monin tavoin myrkyttyneessä maailmassa.
Kun aloin ymmärtää, että koko systeemi ympärilläni, suuret ja monimutkaiset vallan ja rahan verkostot ovat täysin kieroutuneita ja että elän maailmassa, jossa täydellisten valintojen tekeminen itse ensin on uuvuttavaa, vaikeaa ja rahallisesti tavalliselle ihmiselle usein miten mahdotonta, harteiltani putosi suuri taakka pois.
Minun ei tarvinnutkaan olla ensin itse täydellinen, jotta minulla olisi oikeus ryhtyä vaatimaan, että koko systeemin ympärilläni on muututtava reilummaksi. Ei. Se mihin minulla oli oikeus, näin henkimaailma minulle sanoi silloin ja sanoo yhä, on: Rakasta ensin ja tee sitten kuten itse tahdot.
Mitä sitten tahdoin tehdä, kun aloin toimia saamani periaatteen mukaan?
Minä radikalisoiduin. Minusta tuli syvään väkivallattomuuteen ja rakkaudesta kumpuaviin tekoihin sitoutunut rauhanhäiritsijä. Näin, opin näkemään, kadulla autoliikenteen edessä istuessani, miten paljon yksinkertainen, ihmisten normaalin arjen häiritsevä keskeyttäminen sai aikaan.
Elokapinan häiritsevän, mutta ehdottomasti väkivallattoman toiminnan seurauksena ympäristönsuojelu, metsäyhtiöiden tuhohakkuut ja koko ilmastomuutos ovat nousseet Suomessa julkiseen keskusteluun yhä uudelleen ja tavalla, jolla on ollut oikeasti vaikutusta asioihin.
Metsäyhtiöt ovat ainakin epäsuorasti myöntäneet viime aikoina, että hakkukoneiden tien yhä uudelleen sulkevat aktivistit aiheuttavat heille paineita muuttaa toimintaansa.
Suomen edellinen hallitus teki ja osin sitoi lain muutoksilla myös seuraavat eduskunnat yhteen maailman kunnianhimoisimmista ympäristönsuojeluohjelmista.
YK hyväksyi viime vuonna historiallisen, pian kaikkia sen jäsenmaita sitovan mertensuojeluohjelman, pitkästi Greenpeacen ja muiden ympäristöjärjestöjen hellittämättömän kampanjoinnin ja painostuksen seurauksena (se muuten oli uutinen, jota lukiessani purskahdin itkuun ilosta).
Ja ennen kaikkea: aktivismi on antanut minulle toivoa, pystyvyyden tunnetta ja omanarvontuntoa. Elokapinassa on slogan ”Epätoivo kuolee siellä, missä toiminta alkaa.” Sen takia tahdon rohkaista sinuakin: Rakasta ensin ja toimi sen jälkeen kuten itse tahdot.
Kysy itseltäsi:
- Mitä tahtoisin tänään tehdä oman sydämeni herkkyydestä ja rakkaudesta käsin?
- Mihin voimani ja resurssini riittävät tänään?
En tahdo valehdella sinulle, aktivismi ainakaan sillä radikaalisuuden asteella kuin minä sitä teen, ei ole aina helppoa. Minua pelottaa, joka ainoa kerta, kun kävelen autotielle, istun alas ja pysäytän liikenteen. Minun päälleni on yritetty sylkeä. Minulle on huudettu törkeyksiä, kirosanoja ja loukkauksia vasten kasvoja. Olen joutunut tekemisiin sen tosiasian kanssa, että halutessaan joku voisi ajaa ylitseni autolla kadulla istuessani, tai käydä käsiksi. Tiedän toisia aktivisteja, joita on maalitettu ja jotka ovat joutuneet vihakampanjoiden kohteeksi internetissä.
Silti sanon, että aktivismi kannattaa. Sen puolesta seisominen, mihin oma sydän ohjaa ja mitä rakkaus vaatii tekemään, tuo elämään sellaisen mielekkyyden ja arvokkuuden tunteen, jota et saa mistään muualta. (Muista kuitenkin rakastaa myös itseäsi ensin ja toimia vain niin, kuin omat resurssisi, terveytesi ja psyykkinen jaksamisesi sallivat)
Jos Elokapina tuntuu liian hurjalta vaihtoehdolta, voit toimia aktivistina muutenkin:
- Luontoliitto, WWF, Luonnonperintösäätiö ja lukuisat muut ympäristöjärjestöt tarjoavat mahdollisuuksia lahjoittaa rahaa ja osallistua lukemattomin tavoin erilaisiin ympäristönsuojelun kampanjoihin ja Elokapinan tieblokkeja turvallisempiin mielenosoituksiin.
- Voit retkeillä lähimetsässä, ottaa valokuvia ja tehdä sosiaaliseen mediaan postauksen, jossa kerrot mitä metsä merkitsee sinulle ja tägätä postiin oman kaupunkisi tai kuntasi ympäristöstä vastaavia virkamiehiä.
- Voit allekirjoittaa erilaisia adresseja.
- Voit järjestää roskien keräämiskampanjoita merenrannoilla tai omassa lähimetsässäsi.
- Voit viedä oman lapsesi tai lastenlapsesi luontoretkille, tai maksaa hänen osallistumisensa vaikkapa Luontoliiton lasten kesäleirille, jotta hänelle syntyy rakkaus luontoon ja sitä kautta halu vaalia ja kunnioittaa ympäristöään.
- Voit hävittää vieraslajeja omalla alueellasi.
- Ja ennen kaikkea: voit rakastaa ja puhua kuuluvasti ja silmiin toisia katsoen siitä mitä rakastat.
Haluan lopettaa tämän tekstin runoon, jonka kirjoitin viime syksynä, keskellä Elokapinan pitkää mielenosoituskampanjaa.
Kun istun alas ja pysäytän liikenteen,
teen sen sinun puolestasi.
Teen sen kaikkien niiden puolesta, joilla on sydän, mutta ei ääntä.
Teen sen maan puolesta, joka muistaa jokaisen askeleen, joka sille on astuttu.
Teen sen puiden puolesta ja eläinten
Jotta tulevilla sukupolvilla olisi koti, jossa olla
Puhtaat hanget vaativat minua huutamaan
Ja annan kehoni
Lahjaksi tämän maan ja metsien hengille
Jotta ne olisivat tyytyväisiä
Ja hymyilisivät meille huomennakin
Minun kehoni on lahja
Minun ääneni on kanava
Minun läsnäoloni on protesti
Muistutus siitä,
että me kaikki kuolemme sinä päivänä
Kun monimuotoista ja elävää luontoa ei enää ole.
[/et_pb_text][/et_pb_column][/et_pb_row][/et_pb_section]
0 kommenttia