Ilman juuria ei voi kasvaa vahvaksi. Tämä on totuus, niin puiden kuin ihmistenkin osalla. Meiltä Suomalaisilta, yhdessä koko Itämerta ympäröivän maa-alueen ja Islannin kanssa, on kadonnut historian hämäriin iso osa omaa maailmankuvaamme ja tietoa siitä, miten esi-isämme ovat eläneet ja mihin uskoneet aikana ennen kristinuskon tuloa.
Vieraita maailmankuvia, uskontoja ja valloittajia pitkään sietäneinä me emme ehkä enää tunnista kaikkea, mikä on omaa alkuperäistä henkistä perintöämme ja maailmankuvaamme. Emme siitäkään huolimatta, että noudatamme yhä monia muinaisia tapoja esimerkiksi juhlapyhien vietossa ja uskomuksissa, jotka koskevat elämäntilanteen siirtymiä, syntymää ja kuolemaa.
Käsittelen tässä artikkelissa erityisesti viikinkiajan henkisyyttä. Syy siihen ovat runsaat historialliset tiedot viikinkien maailmasta ja maailmankuvasta. Heidän kulttuurinsa hallitsi Pohjoismaita (Norjaa, Ruotsia, Tanskaa, Islantia, Ahvenanmaata ja Suomen länsi- ja etelärannikkoa) vuodesta 793jKr.-1000jKr. Viikinkien tapa ajatella ja hahmottaa maailma on säilynyt lukuisissa heidän jälkeensä kirjoitetuissa Saagoissa, sekä Eddassa, joka on kokoelma Pohjoismaista mytologiaa ja elämänviisauksia.
Muinainen suomalainen maailmankuva on monilta osin lähellä viikinkien vastaavaa. Siispä katsomalla viikinkien ajatuksia, me voimme oppia paljon myös omasta menneestämme, sellaiselta ajalta, kun Suomessa ei vielä kirjoitettua historiaa ole ja tieto ihmisten tavasta ajatella on siten historian tutkijoiden johtopäätösten ja valistuneiden arvausten varassa.
Viikingit ja viikinkiaika
Viikingit on nimitys kokonaiselle ajanjaksolle. Löyhästi Skandinavian rautakausi on yhtä kuin viikinkiaika. Viikinkejä ajatellessa mieleen usein tulevat ensimmäisenä humalassa riehuvat kirkonryöstäjät, pohjoisen karkeat ja raakalaismaiset soturit.
Oikeasti muilla mailla kauppa-, ryöstö-, ja sotaretkillä käyneet laivat ovat vain pieni osa sen ajan pohjoismaiden kulttuuria.
Se mitä on tärkeää ymmärtää viikingeistä ja sen ajan ihmisistä ylipäänsä, on se, että heille henkiset asiat olivat täyttä totta. Jumalat, haltijat, luonnonhenget ja ihmisen esi-isät oloivat heille samanlainen fakta, kuin nykyajan ihmiselle on painovoima, tai sinulle ovat ne puut ja kivet, joita näet kun astut oman kotisi ovesta ulos. Henkimaailma ja jumalat, sekä maailmakaikkeuden rakenne olivat heille tapa selittää maailma ja ihmisen olemassaolo. Heille kyse ei ollut uskonasioista, henkisyydestä tai mystiikasta.
Viikinkiaika päättyi noin vuonna 1000–1100 jaa., kun pohjolan kuninkaat kääntyivät kristinuskoon ja heidän perässään seurasi koko kansakunta, ainakin virallisesti. On tosiasia, että pohjoisen ihmiset oli paljon helpompaa taivutella pois vanhojen Jumalien palvomisesta, kuin saada heidät hylkäämään omat kotien- ja paikkojen haltijansa, uhraamisen esi-isille kuppikivien ja uhripuiden kautta ja lopettamaan luonnon kunnioittamisen pyhänä ja sen kanssa vuorovaikutuksessa elämisen.
Suomessa on ollut yleisesti tunnettuja luonnon pyhiä paikkoja aktiivisessa käytössä vielä niinkin myöhään, kuin 1600- ja 1700- luvulla. Tämä aiheutti paljon valituskirjeitä keskiajalla Roomaan paaville ja myöhemmin virkamieheltä toiselle kirkon sisällä. Suomalaiset ja muutkin pohjoismaiden asukkaat olivat varsin itsepäisiä pitämään kiinni vanhoista tavoistaan ja omasta tavastaan nähdä maailma.
Nykyään kiinnostus Suomen ja Pohjoismaiden henkistä perimää kohtaan on taas kovassa nousussa. Shamanismi, joka on Suomen ja Saamenmaan alkuperäinen uskonto ja Asatru, (Asatru tarkoittaa aasajumaliin uskovaa ihmistä), joka on viikinkien nimitys omalle maailmankuvalleen, vetävät yhä enemmän ihmisiä puoleensa
Viikinkien Jumalat
Viikingeillä oli Jumalia, jotka jaettiin kahteen eri ryhmään. Nämä ryhmät olivat Aasat ja Vaanit. He ovat kaksi Jumalryhmää, jotka asuvat kosmoksen eri osissa ja joilla on tekemistä ja kanssakäymistä keskenään.
Myyteissä kerrotaan, että kerran oli sota näiden kahden ryhmän välillä. Sota jatkui jatkumistaan, kunnes molemmat ryhmät käsittivät, että heillä oli yhteinen vihollinen, kaoottiset ja tuhoavat jää- ja tulijättiläiset.
Aasat ja Vaanit lopettivat sotansa ja liittoutuivat keskenään kosmoksen kaoottisia ja tuhoavia voimia vastaan. Sen vuoksi monissa myyteissä nämä Jumalat ovat sukua keskenään tai naimisissa toistensa kanssa.
Viikinkien uskonto (Asatru) on polyteistinen. Polyteismi tarkoittaa sitä, että jokainen jumala ja jumalatar on oma yksilönsä ja heihin kaikkiin uskotaan erikseen omina persoonallisina olentoinaan.
Jumalat ovat yksilöitä, joilla on oma tahto, suunnitelmat ja toiveet, aivan kuten meillä ihmisilläkin. Jotkut uskovat, että Jumalat voivat olla meihin yhteydessä unien, näkyjen ja shamanististen matkojen kautta. Jotkut ajattelevat, että he ovat liian kiireisiä tällaiseen yhteyteen yksittäisen kuolevaisen kanssa ja huolehtivat enemmänkin ihmisen elämän ja maailman kehityksen isosta kokonaisuudesta, eivätkä puutu yksittäisiin pikkuasioihin.
Yksilöinä nämä Jumalat eivät ole kaikkitietäviä, kaikkialla läsnä olevia tai edes kuolemattomia siinä mielessä kuin vaikka kristittyjen käsitys heidän Jumalastaan kertoo. Viikingit ajattelivat, että Jumalat ovat olemassa niin kauan kuin joku ihminen heihin uskoo, heitä ajattelee ja pitää heihin itse aktiivisesti yhteyttä.
Mikäli näin on, niin Aasat ja Vaanit elävät ja voivat hyvin yhä tänään. Viikinkien uskonto, Asatru, on Islanissa toinen virallinen valtionuskonto ja Pohjoismaissa vanhat Jumalat vetävät yhä suurempaa määrää ihmisiä luokseen.
Joka tapauksessa, Jumalat ovat ennen kaikkea muuta realistisia, mutta ihmistä henkisessä mielessä huikeasti kehittyneempiä esimerkkejä, joiden puoleen nykyajan henkisiä polkuja kulkevat ihmiset voivat kääntyä oman elämänsä pulmissa. Ihmiset tekevät virheitä matkansa varrella ja on sen vuoksi lohdullista ajatella, että edes jumalat eivät ole loppuun asti kehittyneitä, siis täydellisiä.
Jumalilta, tai heistä kertovista myyteistä, voimme oppia, miten käsitellä omaa elämäämme viisaasti ja miten suhtautua elämän käänteisiin, iloihin, suruihin, voittoihin, tappioihin ja kaikkeen muuhun, mitä tähän elämään kuuluu.
Kosmoksen rakenne
Pohjoismaissa kosmos nähtiin puuna. Suurena kosmisena elämänpuuna, jota Viikingit nimittivät Yggdrasiliksi, suomalaiset maailmanpuuksi tai elämänpuuksi. Puuta pidettiin kosmoksen rakenteena, maailman akselina, joka kannattelee koko maailmankaikkeutta ja kaikkea elämää.
Miksi juuri puu? Yksi kiinnostava selitys tähän on, että kauan sitten linnunradan tähdistö näytti maasta katsoen jättiläismäisen puun muotoiselta. Toinen selitys on, että viikinkien mytologiassa ihmisten kerrottiin olevan alkujaan puita. Kolmas selitys, josta ilmeisesti Kalevalan tietyt puumyytit ovat tulleet, on virossa muinoin sattunut asteroidin maahansyöksy, joka aiheutti taivaalle ison ilmiön ja pimensi auringon ja kuun seuraavaksi talveksi tuhkan ja sumun taakse.
Tässä maailmanpuussa nähtiin olevan eri määrä kerroksia ja maailmoja paikasta ja kertojasta riippuen.
Suomalaisessa shamanismissa niitä on kolme, puun juurien muodostaessa alisen: voimaeläinten, kuolleitten ja maan henkien maailman, rungon ollessa keskinen: ihmisten, luonnonhenkien ja muiden maan piirissä työskentelevien olentojen maailma ja latvuksen ollessa ylinen: Jumalien, valaistuneitten ihmisten ja esi-isien sekä muiden korkeiden valo-olentojen maailma.
Viikingeillä kerroksia ja maailmoja oli yhdeksän. Nämä eri maailmat on lueteltu Eddassa.
Niiden nimet ovat: Muspelsheim, Midgard, Svartalfheim, Niflheim, Vanaheim, Jotunheim, Asgard, Ljosalfheim ja Helheim.
Maailmojen synty
Kaiken alussa, Eddan myytit kertovat meille, ei ollut mitään, vallitsi pelkkä kaaos. Muspelheim, tulen, kuumuuden ja tuhkan maailma vallitsi etelässä ja Nilfheim, jään, pakkasen ja hitaasti liikkuvien jääjokien maailma pohjoisessa.
Näiden kahden maailman välissä oli kolmas, muodoton, kaoottinen paikka, jossa oli potentiaali muodostaa järjestynyt maailma.
Siellä missä pohjoisen jää ja etelän tuli yhdistyivät, oli suuri räme. Tällä alkurämeellä jättiläismäinen lehmä nimeltä Audhumla nuoli sitä ravinnokseen ja paljasti lopulta nuolemisellaan jättiläisen, jonka nimi oli Ymir.
(Kukaan ei tiedä mistä Audhumla ja Ymir tulivat. He vain olivat olemassa. On mahdollista, että he ovat jäänne varhaisemmasta maailmansynty myytistä, mutta tästä ei ole varmuutta)
Ymirin nukkuessa, hänestä syntyivät jääjättiläiset ja tulijättiläiset, kaaokselle omistautuneet muinaiset, hyvin voimakkaat ja tuhoisat olennot, jotka eivät ole ihmisten ystäviä. Eräiden jättiläisten jälkeläiset olivat veljekset nimeltä Odin, Vili ja Ve.
Nämä kolme veljestä surmasivat Ymirin ja loivat ihmisten maailman, Midgardin, hänen ruumiistaan. Ymirin kallo on taivaan holvi, hänen hampaansa kiviä ja luunsa vuoria. Odin, Vili ja Ve loivat myös kuun, auringon ja muut kuusi maailmaa.
Me asumme siis Midgardissa. Tämä planeetta, jolla me kävelemme juuri nyt, on Midgard, ihmiskunnan koti. Jumalien luoma, asetettu kosmoksen keskipisteeseen myyttien mukaan. Midgard tarkoittaa sanana keskipihaa tai keskistä, jolloin ajatus on samankaltainen kuin suomalaisessa shamanismissa: maailmanpuun keskinen on ihmisten asuinsija.
Eri puolilta Midgardia, tätä planeettaa, löytyy paikkoja, jotka ovat pyhiä ja siten yhteydessä muihin maailmoihin. Se tekee tästä maailmasta erityisen.
Ymirin kuollessa jättiläiset menivät Jotunheimiin, jättien kotiin. Mistä se paikka tuli, sitä meille ei kerrota. Se vain oli olemassa, kun jättiläiset tarvitsivat kotia. Osa Jumalista käy siellä toisinaan, mutta ihmisillä ei sinne ole pääsyä. Missä se on, sitä ei kerrota. Jossain tuolla, maailmanpuun toisessa osassa, erillään ihmisten maailmasta. Viikingeille jättiläiset edustivat pääasiassa luonnon raakoja ja sokeita voimia, kuten raemyrskyä, metsäpaloa, jäätikköä. Onkin tärkeä ymmärtää, että jättiläiset eivät ole pahoja sen enempää, kuin vaikka autosi päälle kovaa satava raekuuro on. Jättiläisissä on myös olentoja, joiden kanssa jumalilla oli suhteita ja joille ihmiset uhrasivat. Heistä mainittakoon vaikka Jord, eli maaemo ja Njord eli meri.
Asgard puolestaan on Jumalien asuinpaikka. Sen kerrotaan olevan Midgardin yläpuolella. Kulku sinne käy sateenkaarisillan kautta, jota pitkin Jumalat kulkevat Midgardin ja takaisin kotiin. Sillan nimi on Brifost ja sitä vartioi Heimdal niminen Jumala. Odin, Thor, Frigga ja Tyr ovat tunnetuimpia aasoista.
Seuraava yhdeksästä maailmasta on Vanaheim. Se on Vaanien alkuperäinen kotimaailma. Sisarukset Freya ja Freyr ja heidän isänsä, jättiläinen Njord ovat Vanaheimin tunnetuimmat Jumalat. Vanaheim sijoitetaan useimmiten länteen Midgardista, mutta varmuutta tästä ei ole.
Vaaneja pidetään samankaltaisina luonnonhenkien kanssa. Freyr, yksi Vaaneista, sai Ljossalfheimin synnyinlahjanaan.
Ljosalfheim on maailmoista seuraava ja se sijaitsee jossakin idässä. Ljossalfheim on luonnonhenkien kotipaikka, paikka missä haltijat, maan väki ja muut luonnon henget asuvat. Freyr tarkoittaa sanana Herraa ja Freya Rouvaa. Tämä sisaruspari on siten luonnonhenkien ja haltijoiden hallitsijapari ja auttaa yhä mielellään niitä, jotka luonnonhenkien kanssa tekevät töitä.
Svartalfheim on kääpiöiden asuinsija. Nämä eivät ole nykyajan fantasiakirjojen mukaisia lyhyitä ihmisiä, vaan luonnonhenkiä ja olentoja, joiden tehtävä on pitää maailmojen rakenteet vakaina. He ikään kuin huoltavat ”konetta”, josta kosmos koostuu ja pitävät asioita tasapainossa luonnonvoimien, ilmansuuntien ja muiden sellaisten avulla. Myyttisesti he ovat lähellä Ljossalfheimin luonnonhenkiä, kenties aivan samaa porukkaa. Nimen ero tulee viikinkien ajatuksesta, että nämä henget tekevät kosmista sepän työtä ja ovat siten iholtaan mustia (svart), aivan kuten jatkuvasti pajassa työskentelevä ihmisseppäkin olisi.
Hel on maailmoista viimeinen. Se on kuolleiden asuinsija, jossa nämä lepäävät ikuisessa rauhassa ja levossa. Mytologiassa Hel sijoitetaan aivan maailmanpuun juurelle, eikä sitä pidä sekoittaa kiristilliseen helvettiin nimen samankaltaisuudesta huolimatta.
Viikinkien käsitys kuolemanjälkeisestä oli monitahoinen. Osan kuolleista katsottiin päätyvän Asgardiin jumalien saleihin. Odin vei omaansa sodissa sankarillisesti kaatuneet, Freya taas oman osansa, kenties itselleen omistautuneet noidat ja shamaanit ja osan sotureista. Loput, siis suurin osa, menivät Helin valtakuntaan, olemaan ikuisesti ilman kipua ja murhetta, rauhassa ja turvassa.
Hel ei silti ollut mikään vähäisempi paikka tai ”rangaistus pelkureille”, kuten myöhemmin on ajateltu. Saagoissa ja Eddassa kerrotaan, että Heliin päätyi myös taiteluissa kaatuneita ja jopa yksi Odinin omista pojista.
Itse ymmärrän niin, että Heliin päätyvät ne, joita kukaan jumala ei valitse omiin saleihinsa kuoleman jälkeen. Täytyy muistaa, että jumalilla on oma tahto ja omat mieltymyksensä meidän ihmisten suhteen. Kenties läheiset välit jonkun jumluuden kanssa ja hänelle omistettu elämä saattaa varmistella elämää Valhöllissä tai Freyan saleissa kuoleman jälkeen. Tai sitten ei.
Viikingeillekin oli tärkeätä se mitä on tässä ja nyt, kuolemanjälkeinen voi huolehtia itse itsestään.